lauantai 12. huhtikuuta 2014

INNOITTUNUT TAVALLISUUDESSA

Koetin vaihtaa tuota taustaa, mutta en osaa säätää omia kuviani sopiviksi. Joten olkoon. Ja tuo aamun hetki sinänsä onkin minusta ihan hyvä. Itselleni aamun hiljaiset hetket, jolloin maailma ei vielä ole herännyt tohinaansa, ovat olleet merkittäviä oivallusten tuojia.

Miten väkivaltainen maailma onkaan aikataulujensa kanssa! Mutta ilman sitäkin kokemusta rauhallisen aamun kokemuksella ei olisi kontrastia, jota vasten sen arvo voisi tulla ilmi. Samahan se on oikeastaan kaikilla maailman arvostamilla tavoilla ja tottumuksilla. Ne voivat toimia herätyskelloina Todelliselle Itsellemme, joka alkaa havahtua kaiken väkivaltaisen pakottamisen ja vaatimisen stressaavassa puristuksessa. Olenkin ollut kiitollinen maailmalle siitä kun se puristi minua tarpeeksi kovasti. Jos elämäni olisi mennyt, ei niin kovinkaan paljoa kivuttomammin, niin olisin varmaankin tyytynyt siihen draamaan mitä se oli. Vaikka ei se niin dramaattista ollutkaan, kuin tiedän monilla muilla oleen ja olevan. Onneksi oli niin pieni kipukynnys.

Vähän aikaa sitten eräs ihminen sanoi odottavansa innolla tulevaa matkaansa ja kysyi minulta, mitä minä odotan innolla, tai mikä saa minut innostumaan? Tuntui miltei väärälle sanoa hänelle etten minä odota mitään innolla. Etten ole pitkään aikaan ollut innoissani minkään odottamisesta. En oikein tiedä miksi sen sanominen arvelutti? Siksikö, että se jotenkin pilaisi hänen ilonsa vai siksi, että hän pitäisi minua outona? Ehkä se tunne oli sekoitus kumpaakin. Innoittuminen kyllä on tuttu tunne. Se liittyy kuitenkin oivalluksiin, jotka tulevat sisältä päin aivan odottamatta, kunhan olen itse poissa niiden tieltä ja silloin kun niille sopii, sekä oivallusten jakamiseen jonkun toisen kanssa.

Joskus aikaisemmin olisin ihan samoin ollut innostunut ja täpinöissäni vaikka ulkomaan matkasta, mutta se tunne on kadonnut. Luulen sen johtuvan siitä, kun tajuaa eri paikojen olevan vain hiukan erilaisia kuin tämä paikka, ja ihmisten siellä hiukan erilaisia kuin täällä. Sama tavallisuus, sama draama, vain eri näyttämöllä.


3 kommenttia:

  1. Entäs jos tuntuu vaan tylsältä ja tyhjältä, eikä löydy sitä ihmeellistä rauhaa ja iloa? En jaksa kehittää enää draamaa mistään ja samalla tuntuu että on totaalisen poissa pelistä, ehkä en ole tottunut tähän uuteen olotilaan (?)

    VastaaPoista
  2. Sellasta tää ihmettely on. Kuitenkin kun jaksaa kuunnella niitä olotilojaan, niin lopulta ne usein tuovat oivalluksia, jotka paljastavat mielen epätodellisia uskomuksia ja vaputtavat niihin sitoutuneen energiamme. Näin joka kerta maailma ja mielemme selkiytyy, askel askelelta. Blogissasi sinä kerrot haluavasi totuutta maksoi mitä maksoi. Samanlaiseen pisteeseen elämäni ajautui joskus ja sitten on vain pitänyt kärsivällisesti katsoa, olla läsnä ja ihmetellä. Ihmetellä itsekseen ja myös toisten kanssa.

    Siis eteenpäin. Jatketaan ihmettelyä ja jakamista...

    VastaaPoista
  3. Kiitos. Ei tosiaan auta kuin katsoa mihin tämä vie. Ja onneksi näitä mietteitä voi jakaa!

    VastaaPoista