Tuli
pidettyä mökillä kesäkauden avausretriitti ihan itseni kanssa.
Tai olihan siellä joutsenet konsertoimassa ja odottelemassa jäitten
lähtöä, mutta enimmäkseen oli hiljaisuus. Hiljaisuus myös
silläkin tavalla, kun puutuivat kaikki tekniset hienoudet
häiritsemästä ajatuksia. Yllätyin ihan siitä rauhan
kokemuksesta, vaikka elämäni ei kovin monimutkaista muutenkaan ole.
Sitten
täällä kotona ruokaa laitellessani yhtäkkiä kirkastui mielessäni
hyvin selkeäksi se, että hitto! Katselemme täällä maailmassa ihan
oikeasti 'salattuja elämiä'. Meidän silmämme eivät todellakaan
näe ihmisten todellisuutta, koska se on niiden ulottumattomissa
jokaisen sisäisessä kokemisessa ja tuntemisessa. Nyt voi jokainen
tykönään miettiä kuinka rehellisesti me näytämme ja kerromme,
edes läheisillemme, tuntemuksemme ja ajatuksemme?
Talven
aikana olen ollut parikeskustelukurssilla (kts. Co-cuonseling), jossa
viikoittain keskustelemme ja kuuntelemme toisiamme. Luottamuksen
lisääntyessä olemme voineet jakaa yhä yksityisemmille tuntuneita
asioita. Jaettava aika on pidentynyt ajan myötä niin, että
kumpikin saa puhua ainakin 40 minuuttia, koska vähemmässä ajassa
ei ehdi päästä sille syvyydelle, missä voi asioihin liittyvät
tunteetkin tulla näkyviksi. Keskustelujen tarkoituksena on
mahdollistaa katsoa yhä syvemmälle omaan sisimpäänsä ja myös
laittaa se, mitä sieltä löytyy, toisenkin katsottavaksi. Kumpikin
saa olla totta ja rehellinen, juuri sellainen kuin on ja luopua
luomasta itsestään vaikutelmia tai siloteltua kuvaa.
Tätä
taustaa vasten piirtyi nyt selkeänä se salattujen elämien
teatteri, mikä maailma todellakin on. Ei ole eroa kumpaa katsomalla,
tv:n salkkareita vai maailman salkkareita, ihmislapsi rakentaa
toiveensa, unelmansa, käsityksensä asioista ja arvomaailmansa niin
kuin kokemusmaailmansakin. Kaikkialla maailmassa pyörii saman
näytöksen erilaisia variaatioita erilaisissa kulisseissa. Yhteistä
niille kaikille on se, että ne houkuttelevat meitä teille, jotka
eivät johda minnekään, koska ne ovat syntyneet illuusioista ja
pitävät sitä vain yllä. Näyttämöllä ihmiset pelkäävät olla
aitoja ja todellisia itsejään, he näyttävät katsojille vain sen,
mikä sopii yleisen mielipiteen käsikirjoitukseen ja luo heistä
itsestään normaalin ihmisen vaikutelman. Eli ilo pintaan vaikka
sydän märkänis. Siinä yksi ns. kansanviisaus.